Olen viisikymmentä vuotias nainen, ei työpaikkaa mihin palata. Taloustilanne Suomessa on surkea. Olen menettänyt uran, joka on ollut minulle intohimo. Ei kovin hurrattava tilanne. Ja toisaalta; aina voisi olla huonomminkin. 

 

Olen kirjoittanut päiväkirjaa ja työstänyt asiaa mielessäni. Talvipäivän seisauksesta alkoi toivo herätä, hitaasti. Kun ilmoitin uutiskirjeellä ja somessa yrityksen lopettamisesta, sain valtavan paljon positiivisia yhteydenottoja. Ne saivat minut näkemään, että työni ei ole ollut turhaa. Nyt vuoden vaihtuessa tunnen kiitollisuutta siitä, että olen saanut tehdä tätä työtä.     

 

Rakastan kasveja ja kosmetiikkaa edelleen. Kasvien kanssa työskennellessä koen hiljaista tyyneyttä; olen pieni osa suurta luonnonkokonaisuutta. Kasvien -ja yleensä luonnon raaka-aineiden – hoitavat ominaisuudet ja niiden hyödyntäminen ihon ja hiusten hoitoon kiinnostaa hirveän paljon edelleenkin. Haluan oppia siitä aina lisää! Aloitin tämän urani bloggaamalla villiyrttien käytöstä Yrtteilyjä-nimisellä blogilla vuonna 2015. Mietin, että ehkäpä ympyrä sulkeutuu (ja uusi spiraali alkaa) ja palaan takaisin harrastajabloggaajaksi.     

 

Haluaisin olla kurinalainen bloggaaja ja pysyä teemassa, jonka harkiten valitsen. Mutta itseni tuntien luulen tulevani rönsyilemään villisti puutarhan hoidosta villiyrtteihin ja luonnonkosmetiikan valmistukseen käsityönä. Entistä vahvemmin minulla alkaa nousta myös ajatus hitaasta elämästä kasvien kanssa luonnon rytmiin ja rajoihin asettuen. Mitä se tarkoittaa käytännössä, siitä tulen blogissa tulen ottamaan selvää.

Lämmin kiitos kaikille, jotka olette viestitelleet somessa tai sähköpostilla yrityksen lopettamisen johdosta. Jokainen viesti on ollut hirveän arvokas minulle. Näen että työlläni on ollut merkitystä, ja se on loppujen lopuksi tärkeintä.