Miten tensidit toimivat

Tensidit eli puhdistavat ainesosat

Tensidit ovat puhdistavia ainesosia kosmetiikassa. Tensidit irrottavat likaa ja saavat aikaan vaahtoa muun muassa suihkugeeleissä, shampoissa ja kasvojenpuhdistusaineissa. 

Tensidit ovat osa laajempaa ryhmää pinta-aktiivisia aineita (englanniksi surfactants eli surface active ingredients). Pinta-aktiivisilla aineilla on puhdistamisen lisäksi muitakin tehtäviä kosmetiikassa, kuten sakeuttaminen, emulgoiminen, liukoisuuden parantaminen ja antimikrobiset tarkoitukset.

Miten tensidimolekyyli toimii?

Tensidien molekyylirakenteessa on sekä hydrofiilinen (vesihakuinen) että lipofiilinen (rasvahakuinen) pää. Lipofiilinen osa tarttuu rasvapitoiseen likaan ja hydrofiilinen pää tarttuu veteen. ​Näin tensidi irrottaa likaa iholta.

Lisäksi tensidit tunkeutuvat vesimolekyylien väliin vähentäen pintajännitystä. Näin vesi pääsee levittymään paremmin pestävälle pinnalle eli iholle.

Tensidit irrottavat rasvapitoisen lian lisäksi myös ihon omaa rasvaa. Ne saattavat olla liian peseviä ja siten ärsyttää ihoa heilauttamalla ihon pH:n liian emäksiseksi. Siksi ihon puhdistustuotteita tehdään myös pelkästään öljypohjaisina ilman tensidejä, vrt. öljypuhdistuskakut. ​

Aina pelkän öljyn puhdistusteho ei riitä puhdistukseen tai ei haluta valmistaa öljyistä puhdistustuotetta, silloin tensidin käyttö on perusteltua. Nykyisin luonnonkosmetiikan tensideissä on varsin mietoja ja ihoystävällisiä ainesosia.    ​

Lähteet